Aamulenkki kullan kallis, vaan voi sitäkin joskus hieman kyseenalaistaa...kuten tänään. Koiralaumallamme oli vaihteeksi kaksi kuljettajaa, joten emäntä nappasi vetojuhdikseen Helmin ja Saimin, minun jäädessäni ylijääneen isännän kuskattavaksi :) Isäntä oli sen verran valppaassa tilassa että vetoyritykseni tuppasivat torppautua alkuunsa ja koska tuppaan vetämään mielelläni suurimman osan ajasta, meni homma jakoon. Emäntä paineli suolle isojen koirien kanssa. Kade! Isäntä sen sijaan ei jalkojaan liikutellut, ellen ollut napsakasti vieressä (onneksi sijaintia vahvistettiin kunnon namituksella :). Näin edeten pääsimme sentään muutaman sata metriä ennen kuin suokolmikko tuli jo vastaan kierrettyään piiiitkän lenkin. Kannattaisi ilman muuta malttaa patikoida vetämäti, mutta kun...
Iltapäivästä rouskaisimme pikaisesti maalle tarkastelemaan Eino-myrskyn mahdollisesti aiheuttamia vaurioita. No, niitä ei omalta lääniltä löytynyt, mutta kyllä matkalla kaatuneita puita näkyi. Perillä päästiin oikein porukalla metsäänkin, minäkin, kun tuo hammas-rajoite juuri loppui. Olkapään vammaa saisi alkuperäisen suunnitelman mukaan vielä varoa, mutta enhän minä ole räpylää muistanut sääliä edes sisätiloissa ja köydessäkin vedän (kuten yltä ilmeni) kuin hepo. Niinpä sain kipitellä muutaman hetken ihan irrallaan...etten nääs teloisi raajaa reuhtomalla.
Ainakaan tässä kotosohvalla nyt maatessani räpylä ei oireile ja olipas kiva mennä omaan tahtiin edes pikku pätkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti